Kivisalmen hoitokoti

KOTISIVU

Kivisalmen hoitokodin sivusto oli aiemmin toteutettu ilman minkäänlaista skaalautumista kovin vanhan aikaisella tekniikalla. Sivusto uudistettiin skaalautuvalla pohjalla, jolla saadaan sivusto samalla päivitetty ulkoasultaan nykyaikaiseksi. Koska ensivaikutelma on tärkein myös hoitoalan palveluita myydessä, saadaan rullaavilla otsikkokuvilla nopeasti korostettua hoitokodin kodinomaisuutta ja luontokeskeisyyttä. WordPress-pohjalla toteutettu sivu on myös hoitotyön ammattilaisten helposti päivitettävissä, sillä sivun päivittäminen ei tarvitse koodaustaitoja.
[Koko sivusto – www.kivisalmenhoitokoti.fi]

 

ESITE

Kun Kivisalmen hoitokodin kotisivut saatiin uudistettua, oli vuorossa paperinen esite. Etusivulla päätettiin toistaa logosta poimuttaja muotoja. Etusivun tekstit haluttiin minimoida vaikka ne samalla kertovatkin kaiken oleellisen.

 

KÄYNTIKORTTI

Kun kotisivut ja esite oli valmiina, oli aika viimeistellä käyntikortti. Elementteinä käytettiin samoja logosta poimittuja yksityiskohtia. Lisäksi korttiin jätettiin tyhjää tilaa, jos tarvetta tehdä muistiinpanoja tai laittaa tarkemmin kenen kanssa olla yhteydessä.

Pieksämäkeläiset ry

KOTISIVUT

Pieksämäkeläiset ry tarvitsi kotisivut toiminnastaan tiedottamiseen. Sivustoon haettiin hyvin yksinkertaista ulkoasua (ja ilmaista teemaa). Ratkaisuksi löytyi Tinyframework-teema WordPress-alustalle. Koko sivuston löydät tästä.

 

ROLL UP

Kyläkumppanihankkeen aikana Pieksämäkeläiset ry halusi myös Roll Upin tuomaan näkyvyyttä erilaisissa tilaisuuksissa. Roll Upin ulkoasulla haluttiin tuoda esiin eteenpäin menemistä ja korostaa logon kylässä -teemaa (Logo on Whitewall oy:n tuotantoa). Elementtejä poimittu logosta ja tyylitelty korostamaan eteenpäin menoa. Tekstin asemointi korostaa viestiä.

 

KÄYNTIKORTIT

Käyntikorteissa jatkettiin samaa linjaa kuin Roll Upissa.

 

FACEBOOK-MARKKINOINTI (ELÄVÄ JOULUKALENTERI)

Pieksämäkeläiset alkoivat organisoida elävää joulukalenteria ja markkinointi tapahtui pääosin Facebookin kautta. Kalenteria varten rakennettiin 24 erilaista kalenteriluukkua sekä muu Facebook-materiaali.

 

LOGOT JA ESITYS-GRAFIIKKA

Pieksämäkeläiset organisoivat Pieksämäen pihakirppispäivä -nimistä tapahtumaa. Sen mainontaan tarvittiin oma logo.

Yhdistys tarvitsee myös erilaisia diaesitysgrafiikoista. Pieksämäkeläisten Kyläkumppani & Kyläkumppani plus -hankkeissa syntynyttä kumppanuuspöytäajattelua vietiin eteenpäin erilaisten kuvien myötä.

 

LEHTI- JA MUUT MAINOKSET

Koska yhdistys järjestää tapahtumia, vie kuntademokratiaa eteenpäin sekä haluaa tuoda kaikkia Pieksämäen kyliä esiin, on yhdistykselle tehty erilaisia lehtimainoksia vuosien varrella. Osa mainoksista on pieniä sanomalehdissä julkaistuja, osa taas koko sivun kokoisia mainoslehdissä julkaistuja.

Kuvissa myös pari esimerkkiä ”perinteisistä” ilmoitustaulumainoksista (disco ja kumppanuuspöydät).

 

LOMAKKEET

Pieksämäkeläisille tein myös laskupohjan, jollaisia jo näkyvillä muissa postauksissa. Lisäksi tein kyläkirje, kirje ja kokousmateriaalipohjat. Näissä ei kuitenkaan mitään mullistavaa esitettävää, joten jätetty kuvat pois.

Cafe Kanttila

JULISTE

Cafe Kanttila avasi ovet Naarajärvellä ja tottakai, ulos haluttiin säänkestävä mainos edullisesta lounaasta. Lopullinen työ painettiin sateenkin kestävälle paperille ja lopputulos, 500mm leveä ja 700mm korkea 2 värityö kesti ulkona useita vuosia niin kesät kuin talvetkin. Itse asiassa painotyö kesti pidempään kuin itse ständi, joka lumitöissä koki kovia. Samalla tehtiin oma ulkoasu lahjakortille yhtenevällä ilmeellä.

Opiskelijakunta O’Diako

LOGO

Opiskelijakunnan logo kaipasi päivittämistä. Pyöreillä ja lennokkaammilla linjoilla vanha logo päivitettiin nykyaikaisemmaksi.

 

BANDEROLLI JA LIPPU

Opiskelijakunnalla ei ollut mitään, millä erottua tapahtumissa. Loimme opiskelijakunnalle lipun ja banderollin, jossa toistimme uusittua logoa. Banderollin tarkoitus oli myös korostaa opiskelijateemaa muistiolehtiön sivureunuksella.

 

JULISTEET

Julisteilla haimme erilaista ja uutta näkyvyyttä kampusten käytävillä. Koska aiempaa linjaa ei ollut, kokeilimme erilaisia nähdäksemme toimisiko joku paremmin kuin toinen.

 

LOMAKKEISTO

Kirjepohjalle haluttiin yksinkertainen ja virallisen uskottava ulkoasu. Powerpoint-taustaksi taas näyttävä ja tyylikäs mutta kuitenkin selkeä.

 

MUUT ALAN TYÖT

Risteilystä kaivattiin osallistujille perinteistä haalarimerkkiä. Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnalle sopi allekirjoittaneen mielestä hyvin pieni sanaleikki.

Opiskelijakunta halusi saada myös tutorit näkymään yhtenäisellä asusteella. Lopulliseksi väriversioksi valikoitui koulun teeman mukaan violetti. Kuviolla painettiin myöhemmin myös huppareita.

 

Purolomat

KOTISIVU

Kotisivuilla haettiin luontomatkailullista teemaa ennen wordpressin suosiota.
(Nykyinen sivusto ei ole MEDIAnkan luoma)

 

LOGO

Logossa halusimme korostaa sitä hetkeä, kun Ouran saaristohuvilan kallioiden takaa nousee aurinko aaltojen loiskeessa.

 

KÄYNTIKORTTI

Käyntikortissa jatkettiin kotisivujen ja muiden materiaalien värimaailmaa.

 

LOMAKKEET

Virallisissa lomakkeissa pitää olla tietyt asiat kuten laki määrää mutta pienillä yksityiskohdilla kuitista voi tehdä hyvinkin persoonallisia.

Excel-laskupohjassa erilaisia automaattisia toimintoja pienyrittäjän tarpeisiin.

 

MAINOKSET / ESITTEET

Samaa versiota värillä ja ilman käytettiin niin lehtimainoksissa kuin messuilla jaettavassa A5-esitteessä.

Sammin ratsutila

KOTISIVUT

Sivuston sisääntulosivulla haluttiin korostaa ratsutilan moninaisia toimintoja ja hevosenkengän muotoinen alkukuva korosti kuitenkin hevostoiminnan roolia niin juhlatilaisuuksissa, ratsastuskoulussa ja -kilpailuissa. Tämäkin oli aikaa ennen wordpressiä ja älypuhelimia.
(Nykyiset kotisivut eivät ole MEDIAnkan toteuttamat)

Satamoto – Siikaisten ratayhdistys

KOTISIVUT

MEDIAnkan ensimmäisiä toteutettuja kotisivuja ennen wordpress-aikakautta. Sivustolla tavoiteltiin vauhtia ja liikkeen tunnetta värisiirtymin ja erilaisin kuvarakennelmin.
(Nykyinen sivusto ei ole MEDIAnkan toteuttama)

Leväsjoen kyläkauppa

LIIKEMERKKI

Kaupalla ei oikeastaan ollut ennen tätä edes olemassa omaa liikemerkkiä, sillä kauppa oli pitkään osa K-ryhmää. Itsenäistymisen jälken oli tarve miettiä jotain omaa.

 

KYLTIT

Auki on -kylttiin tuotiin kaupan uusi logo ja muut oleelliset tiedot. Kaupan keltaisista sävyistä valkomusta-kyltti erottui selkeästi. Lisäksi polkupyöräparkkikylttiin haluttiin saada vähän erilaista näköä kuin on tavallisissa p-kylteissä. Kaupan ulkoseinässä oli ollut pitkään K-kyltti mutta siihen haluttiin valotaustainen Kahvio-kyltti.

 

LEHTIMAINOKSET

Lehtimainokset olivat sanomalehdessä ja alueen esitteissä ja tarkoituksella mustavalkoisia.

 

MUUT TYÖT

Kaupan 100v juhlallisuuksiin painettiin omat t-paidat sekä myyntiin että henkilökunnan käyttöön. Lisäksi kaupalla oli oma myynnissä 100v juhlaolut. Ulkoasussa haettiin rustiikkista mielikuvaa, olihan kyseessä 100v juhlat.

 

Leväsjoen kyläyhdistys

KOTISIVUT

Aikanaan opinnäytetyönäni tein Leväsjoen kyläyhdistyksen kotisivut. Palkaksi sain muistaakseni t-paidan ja sukat kylän logolla. Siitä kuitenkin kaikki lähti. Ilme niin kotisivuissa kuin esitteissä oli kunnianosoitus kylälle joka eli puusta.
(Sivuston logo ja nykyinen sivusto eivät ole MEDIAnkan luomia)

 

INFO-KYLTIT

Leväsjoen kylä halusi rakentaa info-pisteen vanhalle linja-autopysäkille, joka sijaitsi kyläkaupan pihassa. Pysäkki oli lautarakenteinen, joka oli maalattu punamultamaalilla. Pysäkin jokaiselle näkyvälle sivulla tuli olla selkeästi erottuva info-piste teksti ja takaseinällä kyläkartta. Tavoitteena oli hakea vähän erilaista mutta maalaismaisemaan sopivaa ilmettä. Kyläkartan tuli esitellä kuvin kylän tärkeimmät rakennukset sen lisäksi, että kartan alareunassa oli tärkeimpien yritysten yhteystiedot.

 

ESITE JA PALVELUHAKEMISTO

Esitteellä haettiin maalaiskylän ja luonnon arvostusta. Esite oli jaettavaksi erilaisilla messuilla ja aikana ennen älypuhelimia kyläyhdistys halusi esitteellä kertoa enemmän kuin ehkä nykypäivänä on tapana. Esitteen lisäksi kylällä oli palveluhakemisto myös painettuna versiona, jotta hakemisto löytäisi kaikkien kesäasukkaiden lisäksi myös lähikylät ja -kunnat.